sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Day 1.

Aloitin viikko sitten, siis sunnuntaina, operaation Ihon Hengitys Qukausi, eli IHQ. Läträän naamaani aika paljon kaikkea, kasvonaamioista kasvovesiin ja kuorintoihin ja erilaisiin voiteisiin. Aikaisemmin siitä ei ole tullut mitään ongelmaa, mutta. Sitten se alkoi. Niitä tuli päiväpäivältä enemmän, joka aamu uusi oli ilmestynyt. FINNIT. Koko 16 vuoden elinaikana mulle ei oo tullut finnejä, muutamaa yksittäistä lukuunottamatta. Mutta niitä tuli kerralla paljon, iho kukki ja tuntui kipeältä. Tajusin, että liika hoitaminen tulee nyt finneinä takaisin ja kaikki kemikaalit puskee ihosta läpi. Sitten siis aloitin testin. Ideana oli, että iho saisi hengittää mahdollisimman paljon, eli en tekisi mitään. Vedin tiukan linjan, että en tosiaan tekisi yhtään mitään, kasvojen vesipesu riittäisi. No aloitin kuurin viikko sitten, ja ainoa mikä muutos suunnitelmiin piti tehdä, oli se, että kasvot piti rasvata. Siirryin siis vesipesuun ja oliiviöljyyn joka ilta, aamulla en tee mitään. Nyt, kun viikko on tullut täyteen, päätin että nyt alan hiljakseltaan pestä kasvoja iltaisin aineen kanssa. Otan käyttöön Nivean Pure&Naturalsin puhdistusmaidon. Rasvana käytän edelleen ENOa eli Ekstra Neitsyt Oliiviöljyä, luomuversiona. Ajattelin ottaa myös rutiiniin mukaan kasvoveden, mutta en teollista ainetta vaan puhdasta vihreää teetä. Idea on, että pidän aineet mahdollisimman luonnollisina, että naama ei reagoi kemikaaleihin.

Tällä hetkellä naama on 100 kertaa paremmassa kunnossa kuin viikko sitten. Olen myös viikon ajan syönyt joka päivä spiruliina-levää, n.3 tl päivässä smoothien joukossa, silläkin voi olla tekemistä asian kanssa. Se on muuten yliällöttävän makuista, ihan kamalaa. Mutta tajusin, ettää kun smoothiehen heittää voimakkaita hedelmiä, niin maku peittyy yllättävän hyvin !

Katsotaan mitä tapahtuu kun puhdistus tulee kuvioihin takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti